En kirjoittanut taannoin Parikkalan-Rautjärven sanomien tekstiviestipalstalla ollutta Simpeleen Merosenrinteen taajamametsän hakkuita arvostellutta kansalaispalautetta. Asia on kuitenkin niin ajankohtainen ja tulenarka, että keskustelua on jatkettava ja syvennettävä. En myöskään syyllistä yksittäisiä metsureita. Toki hekin voivat jonkin verran vaikuttaa siihen, mihin tilaan savottansa jättävät. Pahat pojat -ja tytöt- luuraavat kuitenkin toisaalla. Piiskuupetäjään joutaa sitoa hakkuukäskyjen antajat; suurmetsänomistajat, yhtiöt, seurakunnat, kunnat ja valtio. Ne voivat lama-aikanakin niin paksusti, ettei niillä ole mitään moraalista oikeutta runnella taajamametsiään. Niihin luen myös taajamien lähialueet, Simpeleellä esimerkiksi Silamusjoen varren Neuvosenkosken niskalta alaspäin ja Hiitolanjoen Kosenmaikosta Lahnasen suvannon alapäähän. Yksityiset (pien)metsänomistajat kuuluvat eri kastiin. Heitä voi ainoastaan nöyrästi pyytää luopumaan hakkuista, jos se mitenkään käy päinsä. Toisaalta juuri heille on räätälöity käyttökelpoisia tapoja hyötyä omaisuudestaan risuakaan taittamatta. Varsinkin Metso-ohjelma on erittäin edullinen vaihtoehto puuparoonien kanssa tehtyihin kauppoihin verrattuna. Tiedän, tiedän: kaikissa metsissä ei ole riittäviä luontoarvoja. Silti esimerkiksi Simpeleen lähistöltä löytyy useita palstoja, jotka täyttävät kirkkaasti kovimmatkin Metsokriteerit.

Tukkapöllyä -vai pitäisikö sanoa tukkipöllyä- ansaitsevat myös hakkuita ohjaavia hoitosuunnitelmia tekevät metsänhoitoyhdistykset. Savotat kertovat karua kieltään: yhdistyksissä ei tuon taivaallista piitata taajamametsien erityisluonteesta. Siitä seuraa tarve suojella niiden luontoa ja turvata paljolti luonnon monimuotoisuuteen ja ”metsän tuntuun” nojaava virkistyskäyttö. Onko yhdistyksiin edes pestattu riittävästi henkilöitä, jotka kykenevät tunnistamaan muutkin kuin metsälakikohteiden luontoarvot? Esimerkiksi ympäristöjärjestöissä ne asiat osataan.

Metsänhoitoyhdistysten ja metsäkeskusten asema saattaa lähiaikoina muuttua. Niistä on kanneltu EU:n komissiolle (HS 30.1.2010, B9). Valituksen tekijä, espoolaisen metsänomistaja Timo Kujala "haluaisi muuttaa Suomen metsänhoitomarkkinoita siten, että metsäkeskuksilla ja metsänhoitoyhdistyksillä ei enää olisi johtavaa roolia (metsähoito)palveluiden tarjoajina. Hänen mukaansa nykyjärjestelmä jatkaa perinnettä, että hakkuukypsä metsäpalsta hakataan aukoksi". Perästä kuuluu, sanoi tuohitorventekijä.

Ihminen elpyy parhaiten järeiksi kasvaneissa erämaissa. Niitä luonnehtivat maapohjasta riippuvan valtapuuston lisäksi monen muunkin lajin valioyksilöt, jättiläisten sortuessa sinne tänne syntyneet, taimikon täyttämät aukiot -taiga uudistuu muutenkin kuin maastopaloissa- sekä pystyyn jääneet ja liekona lepäävät lahot rungot. Eläinmaailma on rikas ja runsas -kaunis mieli voi kohdata siellä vaikka keijuja ja menninkäisiä. Siksi aarniomaiset taajamametsät ovat elämää kihiseviä keitaista tylyn ja kuolleen betoni-ja asfalttiaavikon puristuksessa. Simpeleen kaltaisessa Melukylässä ne ovat myös korvaamattomia mökävalleja. ”Siisteistä”, tuulen tuivertamista, läpinäkyvistä ja elämän karkoittavista puistoista iloitsevat ehkä frisbeegolfarit. Tietysti esimerkiksi Simpeleen Tehtaanpuisto on säilytettävä sellaisenaan kulttuurihistoriallisena muistomerkkinä. Harmi, että senkin reunoilta murhattiin upeat, vanhat jalopuut. Siinä menetettiin jotain sellaista, jota ei saada takaisin vuosikymmeniin.

Miltä näyttää Merosenrinne konesahan järsimänä? Kuolemaan tuomittiin komeimmat koivut ja männyt kuusien kasvua haittaavina ”ylispuina”. Voi pyhä savu! Ei virkistysalueen tarvitsekaan tuottaa tonnisotalla sellua tai sitä kuuluisaa ”tuppeen sahattua” vaan ihan muita ekosysteemipalveluita (katso lisää "www.sll.fi/lumo2010"). Terästä maistoivat myös "huonokuntoiset", siis lahoavat puuvanhukset. Juuri ne loivat Merosenrinteenkin monimuotoisuuden perustaa -siksi lahopuu on jalopuu. Erityisen kummalliselta kuulosti käsky raivata kuntopolkujen varret. On aikoihin eletty, kun ylileveän hikiuran pitää vielä kylpeä auringonpaisteessakin kaiken päivää. Joka tapauksessa monien simpeleläisten rakastamasta satumetsästä murjottiin ilmeisesti aivan suunnitelmien mukaan yksilajinen, tasapäisten kuusien täyttämä puupelto luontoarvojen ja metsän tunnun kustannuksella. Onneksi sentään vältyttiin aukkohakkuulta.

Kuka muuten myönsi Merosenrinteen hakkuille maisematyöluvan? Ettei vain joku tappokäskyn antaneen Rautjärven kunnan edustaja? Sehän olisi ihan sama kuin rikollinen istutettaisiin tuomarin tuoliin jakamaan itselleen "oikeutta".

Simpeleen ja monen muunkin taajaman luonnossa piilee paljon varjeltavaa, todennäköisesti jopa uhanalaisiksi luokiteltuja eliöitä ja luontotyyppejä. Kuka tietää, elelikö Merosenrinteessä esimerkiksi liito-orava? Siksi taajamametsät on kunnolla kartoitettava, ennen kuin niihin kajotaan. Luontoarvot ja alueiden merkitys varsinkin paikkakunnan vähävaraisten viimeisinä henkireikinä on otettava suunnitelmien lähtökohdaksi. Lisäksi kansalaisten täytyy saada tutustua niihin hyvissä ajoin ennen kuin Partnerit nykäistään käyntiin. Sen luulisi kiinnostavan erityisesti vuonna 2010. Suomenkin pitäisi viimeistään nyt pysäyttää luonnon köyhtyminen yksistään allekirjoittamiensa kansainvälisten sopimusten vuoksi. Tavoitteeseen ei päästä ainakaan taajamaluontoa rusikoimalla.

Esimerkiksi Helsingissä on otettu vesuri kauniiseen käteen. Kaupunginhallitus hyväksyi 8.2.2010 Lumo-toimintaohjelman ja Luonnonhoidon linjaukset ( ks. Hel.fi/päätöksenteko ja oikelta kaupunginhallitus ja sen alta vaikka tiedonanto päätöksistä jonka kautta pääsee lukemaan asiakirjoja). Jos ohjeet todella otetaan vakavasti Helsingin lähiluotoa kohdellaan tulevaisuudessa paljon aikaisempaa paremmin: luonnon monimuotoisuus otetaan vakavasti. Näin siis Ruuhka-Suomessa, miksei sitten harvaanasutussa Etelä-Karjalassa olisi varaa ihan samaan.

Hyvät kansalaiset! Puolustakaa lähiluontoanne nyt, ennen kuin on myöhäistä. Jos hakkuusuunnitelmat toteutetaan, juuri te kärsitte suurimmat tappiot. Osallistukaa myös Suomen luonnonsuojeluliiton "Lumoudu lähiluonnosta"-kampanjan tapahtumiin. Lisätietoa saatte liiton nettisivuilta ”www.sll.fi/lumo2010”, aikanaan tämän lehden palstoilta ja tästä plokista.

 Rainer Rajakallio

Biologi, luontoyrittäjä

Kärki -Karjalan Tietotislaamon pääkokki

Simpele

Pieni polku metsän halki vie. Kuva Martti Pynnönen

Pieni polku metsän halki vei: Kuva Martti Pynnönen