Etelä-Karjalan Kärkikuntiin, Parikkalaan, Rautjärvelle, Ruokolahdelle ja Imatralle yritetään väen väkisin synnyttää ”seutuopistoa”. Samassa rytäkässä lahdattaisiin nykyiset, pääasiassa hyvin toimivat kansalais -ja työväenopistot. Mitä kummittelee moisen vimman ja hosumisen taustalla? Mitä kielii salakähmäisyys, jolla hanketta on valmisteltu? Kuntalaisia kuultiin vasta, kun seutuopistoa jo täyttä häkää kiikutettiin luottamushenkilöiden hyväksyttäväksi - ilman vaihtoehtoja. Viis siitä, että kuntalain 27§ velvoittaa valitsemaan”palvelujen käyttäjiä kunnan toimielimiin”. Kutsua eivät saaneet edes opiston tuntiopettajat oppilaista puhumattakaan. He olisivat varmasti nostaneet esiin kiusallisia ongelmia, kuten kurssimaksujen korotukset ja tuntiopettajien aseman heikennykset ja yrittäneet ne estää. Ainakin kuntalain henkeä rikottiin sumeilematta.

Virkavaltaa kansanvallan tilalle

Neljä opistoa seutukunnalla on rikkaus. Siihen sisältyy paljon luovuutta, tietoa, elämänkokemuksia -tietysti myös omapäisiä ihmisiä, kritiikkiä, yllätyksiä ja epäjärjestystäkin. Se on elämää. Sitä kautta kulkee joskus kivinen tie hyviin ja tarpeita vastaaviin palveluihin. Oikopolkuja ei ole. Nyt Kärkikuntiin halutaan ” yhteinen toimintatapa”: Itsenäisten opistojen tilalle rakennetaan helposti hallinnoitava, hyvin voideltu, tiukkaan kuriin ja nuhteeseen alistettu koneisto, jota käskyttää muutama byrokraatti ja politrukki. Varmasti tehokasta! Palkat ja kokouspalkkiot juoksevat, työmäärä vähenee ja narinaa tuskin enää erottuu. On kyse suuresta periaatteellisesta linjavalinnasta kansalaisyhteiskunnan ja elottoman virkavallan välillä. Päätös on lopullinen. Vaikka tulevaisuudessa haluttaisiinkin palauttaa itsenäiset opistot, luvat myöntävä opetusministeriö sanoisi takuuvarmasti ”EI”. Siis, nyt jäitä hattuun!

Sopimus täynnä porsaanreikiä

Kansalaisten selän takana kyhättiin sopimusluonnos, joka on kuin vanha riimuverkko, reikäinen ja sotkuinen -avoin ovi mielivaltaan. Kuten kuntalaisten kuulemistilaisuuskin, se herättää paljon kysymyksiä. Perusteltuja vastauksia on tarjoiltu kovin säästeliäästi, vaikka monet tärkeät asiat on sopimuksessa kokonaan sivuutettu. Rautjärven kunnanjohtaja Harri Anttila puolusteli suunnitelman aukkoja sillä, että sopimuksissa ei tarvitse mainita ”itsestäänselvyyksiä”. Alan asiantuntijat ovat eri linjoilla. Heidän mielestään sopimuksiin pitää sisällyttää kaikki mahdollinen ja vähän mahdotontakin. Näin tiedetään, mitä ollaan tekemässä ja estetään etukäteen välistävedot ja käräjöinti. Kaiken huipuksi sopimusluonnoksessa vilahtelee kummallisia käsitteitä. On esimerkiksi vakituisia ja vakinaisia opetushenkilöitä. Laki sanoo: Oppilaitoksessa ...tulee olla riittävä määrä opettajan virkoja tai työsopimussuhteisia opettajia. Lisäksi oppilaitoksessa voi olla tuntiopettajia (joita sopimusluonnoksessa ei sanallakaan mainita) ja muuta henkilöstöä.” Miten vastuuntuntoinen luottamushenkilö voisi hyväksyä tällaisen sekamelskan?

Pienyrittäjät sosiaaliluukulle

Opistojen suurin henkilöstöryhmä, tuntiopettajat, ja heidän määränsä, asemansa ja valintamenettelynsä on seutuopistosuunnitelmissa katsottu ”itsestäänselvyydeksi.” Muutenkin hanketta leimaa outo vastenmielisyys tuntiopettajia kohtaan. Paitsi että he ovat ”itsestäänselvyyksiä”, valmisteluryhmän paperissa epäillään heidän osaamistaan. Miksi muuten on erikseen nostettu niin suuri metakka ”muodollisesti pätevyydestä”. Ikävä sävy ei muuksi muutu, vaikka pätevyyden ehtoihin palattaisiin vasta kun ”muutosprosessi” olisi viety läpi. Milloin hetki lyö? Joka tapauksessa päätösvalta annetaan tässäkin asiassa Imatran sivistyslautakunnalle.

Näyttää siltä, että yksi seutuopistosuunnitelman julkilausumaton tavoite on päästä eroon mahdollisimman monesta tuntiopettajasta. Valmisteluvaiheessa on täysin sivuutettu heidän ja pienyrittäjyyden kohtalonyhteys. Opistot ovat olleet käytännössä ainoa organisaatio, joka on Suomessa tarjonnut opetustyötä sadoilla ja taas sadoille pienyrittäjille, erityisesti käsityöläisille, tuntiopettajan nimikkeellä. Kovin harva on ”muodollisesti pätevä” mutta tietoa ja taitoa on sanamukaisesti ”vaikka muille jakaa”. Opetuspalkkiot ovat pitäneet heidät elämän syrjässä kiinni. Jo muutaman opetustunnin leikkaus kuukaudessa voi olla se korsi, joka katkaisee kamelin selän. Jos seutuopisto ajetaan läpi, se tietää monta uutta asiakasta kuntien toimeentulotukiluukuille.

Puolet kanslisteista toisarvoisiin hätäaputöihin

Tuntiopettajien lisäksi teuraaksi viedään myös puolet itsenäisten opistojen toimistohenkilöistä, koska ”hallintoa kevennetään”. Kaksi kanslistia pakkosijoitetaan Imatralle. Kuvitteleeko joku, että noin pienellä työvoimalla hoidetaan neljän kunnan yhteisen opisto. Kuuleman mukaan vakansseja vaille jäävien työntekijöiden ”asema turvataan”? Tarkoittaako ”aseman turvaaminen” sitä, että kulttuurityöhön kouluttautuneista ja sosiaalista pääomaansa kasvattaneista ammattilaisista tehdään heittopusseja. Heitä ponpotellaan pitkin kuntaa hommasta toiseen, pahimmillaan jonnekin kunnanviraston loukkoon kopioimaan lippusia ja lappusia. Kanslistien sijaan kolmeen kuntaan pitäisi pestata joku ”yhdyshenkilö” - sitäkään ei tosin mainita sopimusluonnoksessa. Kuka hän on, mistä ja miten hänet tavoittaa esim. iltaisin, jolloin suurin osa piireistä pyörii? Juuri näin jatkoivat hölmöläiset peittoa. Poispotkittavaa, parhaassa tapauksessa Imatralle siirrettävää kanslistia ”yhdyshenkilö” ei tietenkään voi korvata. Tähän saakka asiat on hoidettu omassa kunnassa kasvokkain ja neuvoteltu kiperistäkin kysymyksistä ilman turhanpäiväistä länkytystä muotoseikoista, kuten ”muodollisesta pätevyydestä”. Ainakin Rautjärvellä kanslisti itse asiassa on pyörittänyt koko opistoa alusta loppuun.

Entä opiskelijat? Opistohenkilön tavoittaisi enää Imatralta sähköpostilla tai puhelimella, jos silläkään. Tämäkö on edistystä? Samalla tavalla toimivat pankit, jotka halusivat pienasiakkaat ulos konttoreista. Hehän toivat vain hiekkaa saliin. Nuoret ja hyvin koulutetut tästä kyllä selviäisivät. Entä ikäihmiset?

Vähävaraiset syrjäytetään ”vapaasta sivistystyöstä”

Rahaa on kuukaudessa muutama sata euroa silmäparia kohti, lapsiperheissä vieläkin vähemmän. Ei ihme, että kaiken ankeuden keskellä tekee välillä mieli maalaamaan, nikkaroimaan, soittamaan, valokuvaamaan, päästämään lapset taiteen perusopetukseen, tai edes tapaamaan muita ihmisiä. Ennen siihen oli köyhälläkin varaa. Mitä tarjoaa seutuopisto? Ainakin Ruokolahdella, Rautjärvellä ja Parikkalassa sietämättömän kalliit kurssimaksut. Yksi esimerkki valaisee koko kentän. Rautjärvellä lukuvuonna 2007- 2008 kausikortti maksoi 53 euroa, seuraavana jo 60 euroa. Hintaa nostettiin 7 eurolla, koska valmisteltiin seutuopistoa – niin varmana sitä on alusta asti pidetty. Mitähän kausikortti maksaisi seutuopistossa? Työryhmän papereissa mainitun hintojen ”harmonisoinnin” (voi pyhä Beethoven!) jälkeen siitä perittäisiin yli sata eeroa. Imatrallahan se on jo nyt pyöreä saturainen. Kurssimaksut seuraavat perässä. Silti työryhmää johtanut Eila Toppinen totesi taannoin Uutisvuoksessa, että seutuopistossa maksut eivät poikkeaisi nykyisestä ”valtavasti”. Mikä on valtavaa tyhjätaskuille, mikä hyväpalkkaiselle virkanaiselle? Näkemykset eroavat kuin yö ja päivä. Lisäksi syksyllä 2008 Ruokolahdella pidetyssä tilaisuudessakin (ainoa laatuaan johon myös tuntiopettajat kutsuttiin) joku pukumies vakuutti, että kurssimaksuihin ei kajota. No, pukumiehien puheisiin ei ole koskaan kannattanut uskoa. Seutuopiston myötä ”vapaasta sivistystyötä” ollaan tekemässä herrojen herkkua. Eihän vähätuloinen mitään hengenravintoa tarvitse; kyllä HK-blöön ja keppanan pitäisi rupusakille riittää.

Tietotekniikasta ihmelääke

Seutuopistoa rakennetaan tietotekniikan varaan. Niin paljon hehkutetaan ”uusia opetusmenetelmiä”. Kukaan ei kanna huolto suurimmasta opiskelijaryhmästä, ikäihmisistä. Käytännössä ylenmääräinen etäopetusintoilu pakottaa heidätkin ”vapaan sivistystyön” ulkopuolelle, koska useimmille tietokone ja netti on vieläkin ilmestyskirjan peto.

Oikein käytettynä internet on kelpo työkalu esim. kielten opetuksessa, jos otetaan asiallisesti huomioon oppilaiden ja miksei myös opettajien valmiudet. Kädentaitoja sen avulla on vaikea parantaa. Etäopetus ei kuitenkaan vaadi isoa yksikköä, kuten halutaan väittää. Pienilläkin opistoilla on mahdollisuus jo nyt käyttää halpoja, jopa ilmaisia välineitä. Kyse on oivalluksista ja halusta uudistua, ei koosta. Hyvä esimerkki on Parikkalassa Kirjolan koulun auditorio. Siellä olevilla vempaimilla voidaan kiinnostava luento lähettää maailman kaikkien netinkäyttäjien katsottavaksi. Esitys ”Hiilineutraali kunta – seminaarista” osoitti järjestelmän kyvyt oikein hyvin. Aivan samalla tavalla Simpeleen opistotalolle olisi helppoa ja kohtuuhalpaa tehdä videoneuvottelutila, joka mahdollistaisi pitkälle viedyn etäopetuksen ja -opiskelun. Koulutusta toki tarvitaan. Mutta niin sitä tarvitaan seutuopistossakin, jos etäopetusta aiotaan lisätä.

Työryhmän paperissa mainittu ”yhteinen hanke -ja kehittämistoiminta” on tärkeää. Sekään ei edellytä seutuopistoa, vaan opistojen yhteistyötä.

Eriarvoisuus lisääntyy alueella

Opisto-opetus on tähänkin saakka ollut yhteistä Kärkikuntien alueella. Kaikki halukkaat ovat voineen osallistua naapurikunnissa järjestettyihin piireihin. Seutuopisto ei siis millään lailla lisää tarjontaa tai ”tasapuolisuutta”. Päinvastoin: seutuopisto johtaa eriarvoistumiseen. Miksi? Katsokaa, miten opiston hallinto aiotaan järjestää! Siitä päättää yksinomaan Imatran sivistyslautakunta. Sen jäsenet ovat poliitikkoja, jotka luonnollisesti huolehtivat nimenomaan imatralaisten eduista äänestäjiään miellyttääkseen. Ei heitä kiinnosta jonkun uukuniemeläisen tai miettiläläisten palvelut. Muualta lautakunnan kokouksiin lähetetyt saavat puhua, mutta eivät päättää. Kaavaillulla neuvottelukunnalla ei ole mitään merkitystä, koska lautakunnan ei edes tarvitse ottaa sen esityksiä listoilleen. Miten ihmeessä Ruokolahdella, Rautjärvellä ja Parikkalassa voidaan suostua tällaiseen vallankaappaukseen? Ei auta, vaikka kunnat edelleen päättäisivät tuntimääristä (entä opetuksen sisällöstä?). Imatra järjestää opetuksen ja sanoo aina viimeisen sanan. Heidän etunsa on työllistää Imatralle veronsa kantavia henkilöitä. Peruskuntahan maksaa tilaamansa kurssin todelliset kulut. Niihin kuuluvat myös matkakorvaukset. Käytännön ongelmiakaan ei kukaan ole vaivautunut työryhmässä pohtimaan. Miten opetus suunnitellaan? Kuka voi tehdä esityksiä kursseista, kenelle niitä esitetään, miten niitä esitetään, kuka valmistelee opetusohjelman, kun kolmesta kunnasta on kanslisti pantu ruoskimaan pihakuusta?

Isot piirit, lisää ilmansaasteita

Seutuopiston avulla pyritään isompiin opintopiireihin. Se onnistuu vain lopettamalla mahdollisimman monta seitsemän opiskelijan rajoilla keikkuvaa piiriä. Varsinkin Suomen keskustan edustajien pitäisi tietää, että niitä on lähinnä maaseudulla. Uusien opiskelijoiden varaan seutuopiston ei kannata laskea, koska se karkottaa osan entisistäkin.

Jättipiireihin oppilaiden on ajeltava Kärkikuntia ristiin rastiin, yleensä kuitenkin kohti etelää. Pelkkä pyrkimyskin lisätä yksityisautoilua on todella moraaliton. Mutta ei ilmastonmuutos seutuopistoon sitoutuneita näytä huolettavan. He ovat pitäneet luonnonvoimana, että myös opettajat joutuvat liikkumaan tulevaisuudessa nykyistä paljon enemmän, koska varautuivat kasvaviin kilometrikorvauksiin. Seutuopiston ekologinen jalanjälki ei ole valmistelijoita kiinnostanut, vaikka tänä päivänä kaikkien hankkeiden pitäisi vähentää energian ja luonnonvarojen kulutusta.

Kunnallisaloite

Edellä esitetyin perustein teen Rautjärven kunnalle kuntalain 28§:ssä mainitun aloitteen (kunnallisaloite), että se ei toistaiseksi hyväksy esitystä Imatran seutukunnan kansalais-/työväenopiston perustamiseksi eikä siihen liittyvää sopimusta. Koska järkevä päätöksenteko edellyttää enemmän kuin yhden vaihtoehdon, esitän, että Rautjärven kunta esittää muille osapuolille, että ennen lopullisten päätösten tekemistä

-selvitetään, miten vapaan sivistystyön koulutus voidaan entistä paremmin järjestää itsenäisten kansalais-ja työväenopistojen joustavalla, mutta tiiviillä yhteistyöllä

-selvitetään erilaisten seutuopistomallien todelliset vaikutukset Imatran, Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kuntalaisten mahdollisuuksiin nauttia monipuolisista ja kohtuuhintaisista opistopalveluista, vaikutukset kuntalaisten mahdollisuuksiin osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon sekä vaikutukset elinkeinoelämään ja ympäristöön.

Selvitystä varten esitän perustettavaksi toimikunnan, jonka ytimen muodostavat Ruokolahden, Rautjärven ja Parikkalan kansalaisopistojen sekä Imatran työväenopiston opiskelijoiden, tuntiopettajien sekä opistojen henkilökunnan edustajat.

Rainer Rajakallio